torstai 20. huhtikuuta 2017


EK: 7

Uusi alku

Istun sängylläni ja kirjoitan. Vaikka pilvet ovat peittäneet auringon, on yhä kirkasta.

Luen kirjoittamani kappaleet, enkä ole niihin tyytyväinen. Silti en korjaa sanaakaan. Haluan viimein yrittää olla oma itseni. Sensuroimaton. Aidosti virheellinen ja täysin järjetön.

Minä en halua enää olla aikuinen. En halua elää kahdeksasta kuutentoista -elämää. En halua asuntolainaa. En halua lapsia. En halua tulla kotiin väsyneenä ja ajatella, että “ehkä sitten kesälomalla”. En halua meriittejä, joita myöhemmin jaetaan muka puolivahingossa toisille. En halua sanoa asioita, joita en tarkoita ja jättää sanomatta asioita, joita tarkoitan. En halua enää olla järkevä.

En halua täytekeskusteluja täytekeksien rinnalle kahvipöytään, jonka ympärillä kukaan ei oikeasti tunne toisiaan. En halua mene(s)tyksiä ansioluettelooni.

En halua tätä yhteiskuntaa ja tämän yhteiskunnan aikuisille asettamia normeja.

Haluan pyöräillä pelkäämättä, että kaadun. Haluan ottaa tetanustehosterokotteen pari viikkoa myöhässä. Haluan juoda liian vahvoja mojitoja ja humaltua, vaikka siitä tulee seuraavana päivänä paha olo. Haluan syödä suklaata ja mennä joskus nukkumaan pesemättä hampaita. Haluan rakastaa itseäni, muita ja elämää. Haluan etsiä taas neliapiloita ja kiivetä isoille kiville. Haluan valloittaa pääkaupunkiseudun, jos minulla ei ole koskaan varaa matkustaa muualle. Haluan puhua vain ja ainoastaan totta ja kuolla vasta kun oikeasti kuolen.

Haluan olla kokonainen.

Niin järjettömän kokonainen, 

että osaan taas itkeä ja nauraa samaan aikaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ❤